Mä jotenkin jäin miettimään vielä ajomatkallakin sitä ”tukkaan kiinni ja panemaan” kommenttia. Mua turhauttaa kun en saa selitettyä miten se mun päässä menee.
Yritän kuitenkin. Sä varmaan tiedät että jotkut vie tän D/s touhun niin pitkälle että se on käytössä ihan arjessa. Domme valvoo ja antaa työt/tehtävät/säännöt subille, joka tekee ne tai saa rankun. Homma toimii (tässä tapauksessa), koska subi tuntee olonsa turvalliseksi rajojen sisällä. Se tietää että näin asiat sujuu ja jos se ei tee (tietenkin alunperin yhdessä sovittuja) juttuja, se on ansainnut rangaistuksen.
Ymmärrät varmaan pointin. Vaikka mä en ymmärrä/halua ymmärtää tällaista 24/7 kuviota, niin mä luulen että siinä minä-johannes-kuviossa mistä puhuttiin, mä käsittelin asian kuitenkin vähän siltä pohjalta…
Petyin johanneksen käytökseen useamman kerran, ei mua vetelät päivät välillä haittaa, mutta yhdistettynä rahajuttuihin ja kaikkeen muuhun mistä on ollut puhetta, välillä alkoi tulla mitta täyteen. En halunnut alkaa nalkuttamaan pikkuasioista, tiesin ettei kyse ole vain ympäri pöytiä makaavista aamupalan tähteistä. Ketutus kasvoi ja alkoi tuntumaan etten enää voi kunnioittaa toista niinkuin haluisin. Ja jos ei toista kunnioita – varsinkaan jos se toinen on suhteen Domme, ei siitä hyvää seuraa.
Alitajuisesti mä varmaan sitten ajattelin että perkele, jos se saisi korjattua tämän jutun ottamalla sen Domme-asetelman arkikuvioon, edes sen verran että pääsisin pois siitä äiti-kaikenmaksaja-kaikenpäättävä-roolista. Sen verran että sen tilanteen tullessa vastaan kun mua vituttaa kahtoa sitä velttoilemassa, se pyörähyttäis tilanteen toisin päin ja mä en olisikaan enää niskan päällä.
Mä uskoin että se laukasisi sen hetken ja sitten mulla olisi sellainen turvallinen olo omalta paikaltani kertoa sille että nyt en oikein arvosta sen tekemisiä.
Voi olla ettei se käytännössä olisi mennyt noin, ja en mä tietoisesti sitä sillon osannut selittää loogisesti johanneksellekaan. Jotenkin se jumalaton ristiriita sen kanssa että sängyssä olet subi ja päivällä kaiken valtiatar, ei edes tasavertainen kumppani, oli liian kova.
Ja jos nyt alat miettimään että meillä ei uskalla maata yhtään sohvalla tai pelata nettipelejä, niin älä huoli. Uskallan luvata että onnistuu aika paljon enemmän kuin sun puheiden mukaan teillä 😀 Ja makailenhan mä itekkin, tekee välillä helkutin hyvää pitää sellainen ”silmälaput silmillä-ei välitetä-päivä. Se vaan kostautuu sitten, niinkuin tiedät. Mutta on se välillä sen arvoista. 😀
En myöskään halua että ajattelet mun haluavan sun olevan dominoiva 24/7. Mä uskon että sun kanssa ollaan ihan tarpeeksi tasavertaisia, ei tarvitse pelastaa mitään balanssia. Tosin, sen verran kinkyä musta löytyy että luultavasti tykkäisin helkkaristi kun sanoisit mulle sellaisella tietyllä äänellä että ”Nyt nainen makkariin,heti!”
Voi kakka, miksi tämä taas lipsahti.
Tykkäsin muuten sun kiusaamisista tänään. Saat kieltää multa orkkuja tulevaisuudessakin 😉
Onhan tämä aika mahtipontista, mutta samalla jotenkin niin atomeihin riisuttua faktaa. Koko aamun on soinut tämä korvamatona… Salilla ollessa rytmi vähän muuttui, mutta sitkeä on.
Sellaista tunnetta mikä tuli taas sen yöllisen puhelun aikana ja jälkeen – mikä itseasiassa mulla on vieläkin… Olen taas ihan äimänä miten me voidaan soida noin hyvin yhteen. 😀
Miten noin toisen lähelle voi päästä ja kuinka lähelle toisen voi päästää ja vieläpä pelkästään äänenä korvassa. Mä puhun suoraan yleensäkin, mutta ihmiset ei kuitenkaan tee sitä samaa mulle takaisin. Sitten sitä oppii vähän varomaan ja jättämään asioita mainitsematta, kun tietää ettei toinen kykene tai halua tietää tai käsitellä asioita.
Ja sitten sun kanssa…huokaus. Mulla on kokoajan tunne, että on ihan sama mitä mä sulle sanon, kerron tai tunnustan – sä et mene hämilleen ja mikä parasta, asiasta voidaan puhua. Ja kertoa miltä tuntuu, pohtia yhdessä. Oikeasti keskustella… Sä jotenkin teet niinkuin mäkin.
En juuri keksi asiaa mistä ei voisi mulle puhua. Jos joku on ihan täysin eri kuin mitä itse ajattelen, olen silti valmis pohtimaan ja miettimään sitä muulta kannalta, eri kulmasta ja miettiä voinko elää sen kanssa. Musta tuntuu että sä teet samalla lailla. Ja kun pääsee noin iholle kuin me, ja jaetaan jopa tunne siitä yhdessä ja puhutaan siitä tunteesta – en tiedä. Tässä maailmassa ei ole ketään kenen kanssa olisin päässyt samaan.
Sen täytyy liittyä luottamukseen jollain tapaa. Luotan siihen että jos et ymmärrä mitä tarkoitan, kysyt. Luotan että kerrot, jos et halua tietää tai et halua kertoa mulle jotain.
Oli ihana kuulla että tykkäät lukea näitä tekstejä. Kyllä mä sen tietysti tiesin, mutta jotenkin olen alkanut ajattelemaan että nämätkin on sulle sellainen riesa, stressinaihe. Ja eihän sellainen mikään kauhean positiivinen asia ole. Siksi se puhelin oli niin hyvä keksintö, kun sen voi kaivaa esille silloin, kun stressi ei ole läsnä.
Oli ihana kuulla sun sanovan mun nimen ääneen. Oli ihana kuulla sut höpöttämässä sellaisia kivoja sanoja kuin panna, nussia ja jopa rakastella ;D Oli ihana kuulla sun ääni rentona ja rauhallisena, niinkuin joskus ennen. Oli ihana kuulla sun rakastavan.
Tämä kommunikointi on jotenkin sun kanssa niin älytöntä. Toisaalta ulkoisista tekijöistä johtuen helvetin vaikeaa, mutta meidän kahden välillä helppoa, vaivatonta ja hirveän rikasta. Enkä olisi ikinä uskonut sanovani tätä – puhuminen on välillä parempaa kuin seksi. (Ja jos sä et olisi sä, mä joutuisin lisäämään tähän jotain selittävää tekstiä kuten: ) Enkä todellakaan tarkoita seksiä sun kanssa, vaan seksiä yleisellä tasolla.
——-
Seuraava aihe pomppaa niin eri sfääreihin että mä pilkon palstaa.
Se Teemu laitteli viestiä illalla ja selitteli että oli ollu ihan hermona. Kyllä mä varmaan vielä näen sitä, mutta jotenkin helpottuneella fiiliksellä. Ei tästä ainakaan mitään sielujen kumppanuutta tule, eli ei sellaista pelkoa mitä mietittiin. Sanoin sille etten ole muutenkaan mitään vakavaa vailla, jotain kevyttä sutinaa ennemminkin. Ehkä tän voisi pitää niin kevyenä ettei mun tarvis edes kertoa sille koko tilannekuvaa…?
Mietin myös sitä, että mistä johtuu ettei mua tahdo oikein kiinnostaa kukaan näistä tyypeistä. Sitten kun aloin ajattelemaan miltä musta tuntui sun kanssa kun näin sut eka kerran, niin tajusin jotain.
Mähän menin ihan sekaisin. En oikein tiedä mitä mä sönkötin sulle siitä taulusta ja siitä hajonneesta viinipullosta. Yhtäkkiä mulle oli hirveän tärkeää että saat musta hyvän kuvan ja ensivaikutelman. Eka hetkestä lähtien musta tuntui siltä etten halua sössiä tätä, että kaikella on merkitystä. (Mulla on myös syöpyny mieleen sun iso virnistys ja nauravat silmät, kun astuit tuosta liikkeen ovesta sisään. Mä olin heti ihan että ei helvetti… 😉 )
Ja näiden muiden kanssa ei vaan ole. Mulle on ihan sama mitä Teemu musta ajattelee. Tai volkkariplösö. Ei vaan yhtään kiinnosta.
—-
Sä sanoit että sun on nyt helpompi ymmärtää tätä subijuttua kun selitin sulle jotain… Mulle jäi sitten sellainen olo, että olisin halunnut kuulla miten sä ymmärsit sen mitä mä selitin jotta tiedän menikö se niin kuin itse sen taas ajattelin. <- hieno lause 😀
Mutta siinä oli asiaa mitä sä sanoit, että arastelet vielä voimankäyttöä ja sellaisia kovemmin dominoivia juttuja. Mun mielestä se menee just niinkuin sen pitääkin, vähitellen voi kokeilla enemmän, tulee sinuiksi niiden tunteiden kanssa mitä niistä herää ja huomaa onko ne sun juttuja vai ei. ->Ja huomaat etten mä säry, että oikeasti mä valun, kun mulle puhutaan kovasti tai katsotaan tiukasti. <3 En sanonut sulle puhelimessa, mutta et sä kyllä voi saada mua pelkäämään sua. En vain usko että niin voi käydä… Sä et vain ole luonteeltas sellainen joka voisi menettää itsensä hallinnan siinä määrin että mä joutuisin pelkäämään. Jos mä jotain pelkään niin sitä, että alan itse leikkimään sankaria. Tai että menetän sut 😀
Jos teet jotain mulle vain sen tähden että tiedät mun tykkäävän, ei se ainakaan pitkällä juoksulla ole hyvä. Kyllä sen täytyy perustua siihen, että teet, koska saat itse nautintoa, joko niistä tekemisistä tai mun reaktioista niihin.
Jos mulle tulee tunne että sä suoritat asioita mua varten, en voi olla enää alistunut ja luottaa siihen että tiedät missä mennään tai mitä sä haluat. Sitten mä alan palloilemaan päässäni ajatuksilla kuten ”jos se haluaakin olla näin, muttei sano”, ” Jos se ei tykkääkkään panna takaa, ja tekee niin vaan kun mä haluan”, ”mun täytyy olla jotain mitä en ole, että kelpaan”. Se menee siihen, että alan stressaamaan ja ajattelemaan asioita valmiiksi sun puolesta ja sua varten, teen juttuja siksi että luulen sun haluavan niitä.
Faktahan on, että jos mä saan alistua, niin mä luotan siihen että sä teet vain sitä mistä sä tykkäät. Jos et jostain tykkää, niin sä et sitten sitä tee tai halua tehdä. Kun voin luottaa siihen, mun on ihan helkkarin helppo olla ja nauttia. Olla vain sun käsissä.
Mähän taas mun (ehkä) alistuvuuden vuoksi teen hyvinkin jotain vain siksi että sä tykkäät siitä. Mutta mä saankin mielihyvää kun tiedän saavani sut nauttimaan.
En tiedä sekoittiko tää vaan pakkaa..Enkä vieläkän ole tyytyväinen tähän ulosantiin.
Mutta lopputiivistelmänä voisi olla että:
Tee vain ihan kaikkea mistä tykkäät. Kokeile, testaa, nauti. Mä teen silloin ihan varmasti niin myös 🙂
ps. Ja tämä kirjoitus koski lähinnä kinkyseksi-osiota. Joskus mää tykkään ihan normaali-nyhveröinnistäkin, missä hangataan nenuja vastakkain ja sipistään korvaan söpöjä 😉
On niin miljoona asiaa menossa, jatkuva kiire ja vähän huono omatuntokin kun ei ehdi tenavien kanssa mitään. Paljon asioita naputtaa takaraivossa tekemättömyyttään, pitäis vähän budjetoida ja suunnitella tulevaisuutta. Tehdä markkinointisuunnitelmaa ja vaikka mitä…
Hassua että päällimmäisenä on kuitenkin olo, että mä oon elossa. Helkkari, mä elän ja elän täysillä 🙂
(…Jollain kai se pitää oikeuttaa tämä hulvaton meneminen.)
Aamuyöllä ajoin grillin kautta kotiin ja kotiin tullessa tuli jotenkin sellainen onnellinen olo. Mulla on asiat hyvin.
Toivottavasti tulee kiva ilta, vähän outo olo kun en oo koskaan tässä porukassa ennen skumppaa vedelly…
Kyllä mä vähän odottelen, kuuluisiko susta mitään, mutta olen mä ihan ok, vaikket soita tai tekstaa tai tuu pussailemaan mun kanssa johonkin pimeään nurkkaan…
🙂 Oulu, here I come!
—–
Osa kaks.
Nukuttelen Patua ja sitten lähen ajelemaan kohti töitä. Oli jotenkin hyvä puhua sulle.. tuntui ihanalta kuulla sun ääntä, se laittaa aina vaan sukat pyörimään jaloissa 😉
Ton baari-illan jälkeen palas jotenkin ajatukset siihen, millaista sun kanssa vois olla saman katon alla, ”tai silleen luvalla yhdessä”. Höpöteltäis varmaan jatkuvasti kaikkea epäolennaista ja tietenkin sitten olisi sellaisia vakavampiakin aiheita, jotain mistä oikeasti olisi hienoa vaihdella mielipiteitä. Laiteltais pervoja viestejä pitkin päivää ja hankittais toiselle kaikkia pikkujuttuja mistä tietää että se pitää. Hierottais selkiä samalla ku katottais possea. Kaikkee sellaista pientä arjen kivaa.
En oo pitkään aikaan ajatellu enää noita juttuja. Ei vaan viitsi itseään kiusata. Välillä mä kyllä testaan itseäni kuvittelemalla miltä musta tuntuis jos sä tulisit just nyt meidän oven taakse ja sanoisit että tässä mä nyt oon.
…Oisit kyllä aina päässy pusun kanssa sisälle 😉
Onhan se niin ihmeellistä. Tiedätkö kun löydät sen, ja yhtäkkiä kaikella on järkeä.
Kirja kolahtaa, tarina sen sisällä saa sut elämään. Et malttais lukea, kun pelkäät sen jo loppuvan, muttet malta pitää näppejäsi erossakaan. Yhtäkkiä maailma on täynnä mahdollisuuksia, sulla ei ole mitään rajoituksia: voit lentää, rakastaa, ilmiintyä tai kaikkoontua, omistaa torahampaat tai olla juuri se ujo hyljeksitty tyttö johon koulun komein poika rakastuu… kirjoissa rajana on kirjoittajan ja sun mielikuvitus. Kirjoittaja kertoo tarinan faktat, sä saat lukijana rakentaa muun, ihan sen mukaan miten filmirulla sun päässäsi pyörii.
Oikein hyvän kirjan kanssa viihtyy, jokaisen luvun aloitus jännittää, uteliaisuus ja halu tutustua kirjan tarinaan saavat aina jatkamaan seuraavaan lukuun, vaikka se vie samalla vääjäämättä kohti viimeistä sivua.
Viimeisen sivun jälkeen olo on tyhjä, ajatus harhailee. Et halua päästää tarinasta irti, haluat pysyä siinä vielä hetken. Haluat vielä lentää, olla jotain millä on tässä universumissa tarkoitus.
Lopulta on vain päästettävä irti, toivottava jatko-osaa ja uskottava että tarinalla oli tarkoitus: se halusi päästä lämpimiin käsiin, luettavaksi ja nautittavaksi. Se oli kansien välissä, sidottuna ja niputettuna, mutta täynnä elämää ja mahtavia hetkiä.
Hyvä kirja ei kulu lukemalla, harmi vain, että kaikki eivät arvosta tarinaa sen sisällä samalla tavalla.
